torstai 26. huhtikuuta 2012

Käsitöitä ja askarteluja

Tämä kasa matonkudetta lähti siskolle, sisko koittaa virkata Aapon huoneeseen maton=) Minulta itseltäni ei luonnistu virkkaus, eikä neulominen. Ala-asteella yritin harjoitella neulomaan lapasia, opettaja ehdotti viimein, että voisin kokeilla vaikka tehdä siitä unilelun. Lapasen alusta tulikin siis unilelu kala, sen verran oli silmukat menneet pieleen ja lapanen lähtenyt laajenemaan=) Yläasteella opettaja totesi vaan, että vasenkätisille pitäisi olla omat oppilaitokset. Mummo piti kotona minulle tukiopetusta neulomisesta, en oppinut. Olisi kyllä todella kiva osata tehdä virkkaamalla mattoja ja patalappuja ja vaikka mitä. Neulomalla saisi pikkuselle tehtyä itse ihania kaulaliinoja ja villapaitoja+pöksyjä. Ehkä sitä voisi aikuisiällä oppia, jos joku oikein kädestä pitäen opettaisi.

Neulominen ja virkkaaminen eivät siis suju, mutta kaikenlainen muu pikku näpertely on mukavaa. Tykkään tehdä ja suunnitella kotiin itse pikkujuttuja. Yksi lempi puuhista on huonekalujen maalaaminen. Ollaan säästetty monta euroa, kun olen entisöinnyt meidän vanhoja hyllyköitä ja kaappeja. Tähän asuntoon muuttessa maalailin kolme kaappia, kun entinen väri ei miellyttänyt enää silmää. Nyt olen Aapon huoneeseen näperrellyt uusia tauluja ja sen vaatteita olen vähän duunaillut.

Taustalla näkyy ikuisuusprojektina oleva tillkupeitto


2 kommenttia:

  1. en tajunnu että olit ite ommellu sen traktorin vauvelin paitaan.. :) hieno oli!!

    VastaaPoista
  2. Itse sen ompelin=) Ja jos lähikuvaa laittaa niin sen kyllä huomaa=))

    VastaaPoista