keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

NeuLash ripsiseerumi

Mulla oli viime vuonna ripsienpidennykset vajaa puoli vuotta. Kyllästyin kuitenkin siihen, että niitä piti käydä huollattamassa aika usein ja ripset ei olleet kovinkaan edulliset huoltaa. Kauniithan ne oli, varsinkin kun joutui töihin heräämään niin aikaisiin, eikä omassa ammatissa viitsi paljon meikkiä käyttää niin ne helpotti arkiaamuja. Ripsienpidennysten pois oton jälkeen omat ripset oli aika huonossa kunnossa, lyhyet ja harvat.

Iineksen blogista bongasin hänen käyttämänsä NeuLash ripsiseerumin ja kuvat mitä hän oli blogiinsa pistänyt riitti mulle=) Pakkohan sitä oli kokeilla ja hyvin toimii! Mulla alko parissa viikossa näkymään jo selkeästi omien ripsien kasvu ja niiden värin tummuminen. Mun ripset on luonnostaan tummat ja ei mitkään ihan lyhimmät. Mutta lisäpituus ja tummuus ei ikinä haittaa=) En ollut ainut, joka huomas ripsien kasvun ja näistä on kyllä saanu paljon positiivista palautetta. Enemmän kun sillon, kun oli ripsienpidennykset! Seerumilla saa kuitenkin luonnollisemman lopputuloksen.

Ainut miinus puoli mitä oon huomannu on se, että koukkuun tähän mömmöön kyllä jää. (Oon myös saanu pari ystävää koukkuun.) Nimittäin jos ei seerumia käytä säännöllisesti ja pitää parin viikon taukoja niin ripset lopettaa kasvamisen ja palaa entiseen mittaan pikkuhiljaa. Seerumi putilokaan ei oo ihan halvimmasta päästä, mutta kestää kyllä käytössä kauan ja tulee huomattavasti edullisemmaksi kun pidennykset. Jotkut on sanonu, että ripset alkais tippumaan ja ohenemaan kun seerumin käytön lopettaa, itse en oo kyllä sellasta huomannu vaikka oon välillä pitänyt pitkiäkin taukoja.

Pidin nyt tarkotuksella yli kuukauden tauon seerumin käytössä, niin saan tänne vähän havainnollistettua miten aine oikeasti käytännössä toimii. Tässä lähtötilannetta mun normaaleista ripsistä ilman mitään meikkiä ja meikin kanssa. Otan uusia kuvia sitten parin viikon käytön jälkeen ja sitten reilun kuukauden päästä, niin saatte kertoa huomaatteko mitään eroa=) Jos haluaa lisäinfoa seerumista voi käydä kurkkaamassa täällä: NeuLash.

Meikitön silmä
Ripsari+ rajaus (päivän vanha ripsari, joten ripset jo vähän vinksallaan=)


5 kommenttia:

  1. http://incimix.wordpress.com/2012/01/19/ripsiseerumi-revanssi/

    suosittelen lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukemassa ja oli sen verran mielenkiintoinen artikkeli, että tutkin vähän netin syövereistä enemmänkin asiaa. Itsellä on ollut tiedossa, että silmäpaine lääkkeet kasvattavat ripsiä, ammatinkin puolesta tuttua tietoa. Itselläni ei ole tullut mitään sivuvaikutuksia kyseisestä tuotteesta. Mutta olen jättänyt NeuLashin pois käytöstä ihan kalliin hinnan vuoksi. Pisti kyllä ajattelemaan tuo teksti ja piti ihan miehellekkin lukea. Onhan tuo kauneusbisnes aikamoista. Tavallinen kuluttaja harvoin tietää, mitä aineita sitä oikeastaan kehoonsa käyttää. Itsekkään ei ole tullut sen tarkemmin ennen tätä syvennettyä listaan mitä tuote oikeasti sisältää. Kiitos linkistä!

      Poista
  2. Hei Joanna,

    Oletko kokeillut muita seerumeita? Olen ajatellut hankkia Maylash (http://maylash.fi/) nimisen ripsiseerumin, onko sinulla siitä kokemusta?

    VastaaPoista