sunnuntai 6. toukokuuta 2012

"Hääpäivä"





Kuvaa oli melkein mahdoton ottaa, sen verran oli tunnelmavalaistu ravintolaa kynttilöillä=) Ruuaksi valitsin vuohenjuustokanaa, vadelmakastikkeella ja kookosriisillä, mieletön herkku=) Pihvityttönä kävin kyllä kovan kamppailun menun häränpihvitarjonnan ja kanan välillä. Vuohenjuusto houkutti lopulta eniten=)
Eilen vietettiin miehen kanssa "hääpäivää" ja käytiin ihanassa ravintolassa syömässä. Hääpäivä tosiaan oli virallisesti tammikuussa=) Nyt kun vauva on kuvioissa niin tällainen kahdenkeskinen ajanvietto ei onnistukkaan ihan noin vain. Ihanaa kun kuitenkin vihdoin päästiin yhdessä viettämään aikaa ja juttelemaan kaikesta mahdollisesta ihan rauhassa. Tänään mennään vielä käymään kahvilassa herkuilla ja ehkä elokuvissa. Sitten lähdetään hakemaan pojua mummon ja papan hoivista kotiin. Olen soittanut jo lukuisia kertoja, että miten ne siellä pärjää. Viime puhelussa äitini jo kysyi, että mitä nyt taas, ehkä ne siellä tosiaan pärjää=)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti