maanantai 5. marraskuuta 2012

Tiimi



Minä ja Aapo ollaan eletty viime kuukausi aikamoisessa symbioosissa. J on päivät töissä ja tekee pitkää päivää siellä. Kotiin tullessa se aloittaa rempan tekemisen ja tekee sitä siihen asti, kun Aapo menee nukkumaan. Hiljaisia remppahommia ollaan jatkettu myös usein Aapon nukkuessa. J ei paljon päivisin Aapoa nää, joten minä nään senkin edestä=) Ihanaahan se on viettää oman lapsensa kanssa aikaa, varsinkin kun jouduin olemaan siitä kuusi viikkoa töissä ollessa vähän enemmän erossa ja ikävä oli valtava. Mutta rajansa kaikella kuitenkin=) Ensi viikonlopuksi Aapo menee mummolaan hoitoon. Se ei ole ollut ikinä meistä kahta yötä peräkkäin erossa. Se on kuitenkin hyvässä huomassa erittäin tuttujen ihmisten luona. Ja sitä hieman aina odotetaan sinne=) Me lähdetään J:n kanssa toiselle paikkakunnalle ystävän tupareihin ja toinen yö ollaan hotellissa. Tämän muutto/remontti/työrumban päälle tekee pieni irtiotto arjesta meille enemmän kuin hyvää! Hyvää viikon alkua kaikille=)

P.S millon saa alkaa laittaa joulukoristeita?=)

6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia taas pikkusesta! Tätikin alko olla pitkästä aikaa aika kova sana ;) Mutta siis tohon joulukoristeisiin tulin sanomaan, että jos sä laitat kohta niin mäkin voin laittaa :) viimeistään 18.11 kumminkin! Ja sekin on onneks jo ihan pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tititä oli aikomoinen suosikki. Kun lähdit Aapo seiso oven takana ja sano kaks kertaa kovaan ääneen tititä=))

      Poista
  2. Täälläkin odotetaan jo joulukoristeiden laittoa!! Mukavaa viikonloppua teille jo ennakkoon:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos=) Toivottavasti tulee mukava ja ennen kaikkea rentouttava viikonloppu. Aapoa on vaan vaikea jättää! Eiköhän niitä koristeita muutaman viikon sisällä voi jo alkaa tekemään/laittamaan=)

      Poista
  3. Ihanan värikkäitä Aapo kuvia. Mä haluan tulla teille käymään joskus! Tsemppiä remonttiin, tuo irtiotto varmaan on paikallaan! Nauttikaa olostanne!

    -Henni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan kylään=) Uskon, että nautitaan viikonlopusta=) Ois kyllä mukava nähdä pitkästä aikaa sua/teitä!!

      Poista